Viime aikoina blogi on jäänyt aika vähälle huomiolle syystä, että en vain yksinkertaisesti ole jaksanut kirjoittaa. Johtuneeko ehkäpä siitä, että joudun käyttämään todella paljon päätäni yhden postauksen kirjoittamiseen, jotta teksti ei olisi niin sekava... Oli miten oli, mutta nyt tulee postaus kaikesta mitä meillä tapahtui jouluna, vuoden vaihteessa ja tässä kuussa!
JOULU
Jouluaatto alkoi lungisti. Löhöilimme pitkään sängyssä ja vasta kahden aikaan aloimme lähteä kohti Riston vanhempien kotia. Siellä meitä odotti Riston vanhempien lisäksi myös Ellenin isomummu (vai iso-mummu vai miten se kirjotetaan...), jonka kanssa Ellen naureskelikin pitkään! Hetken höpöttelyn jälkeen lähdimme kuitenkin mun vanhemmille joulun viettoon. Syötiin, kahviteltiin, esitettiin jouluevankeliumi ja sitten tuli pukki! Ellen ei vierastanut yhtään ja uskalsi jopa pukin syliin. Ja lahjoja pukki kantoi paljon! No, ollaanhan me kilttejäkin oltu.
Ellen sai paljon vaatteita ja leluja. Nallehaalarin kummitädiltä, helistimiä kummisedältä, vaatteita molemmilta mummuilta, legoja, kirjoja, palikoita... En varmaan edes enää muista meidän kaikkia lahjoja!
Itse sain vaatteita myös, ajopaidan, ajolasit, lahjakortteja ja kynsilakkoja.
Kaikkia meidän lahjoja en nyt alkanut kuvailemaan, koska ensinnäkään en muista tarkalleen niitä kaikkia ja puolet vaatteista on pyykissä.
Ja tässä meidän koko joululoma tiivistettynä.
Joululomalla me...
...ajelimme... |
...toivotimme ystäville ja sukulaisille hyvää joulua... |
...laskimme pulkkamäkeä... |
...koristelimme kuusen... |
...saimme ja annoimme lahjoja... |
...söimme ja leivoimme... (Tämän taideteoksen on tosin tehnyt siskoni. Meidän piparkakkutalo oli niin karu, ettei siitä kehdannut edes kuvaa ottaa...) |
UUSIVUOSI
Uusivuosi vietettiin mun vanhemmilla. Söimme perinteisesti nakkeja ja muita herkkuja. Raketitkin ammuttiin, hienoja oli! Loppu yö pörräiltiinkin kummisedän, mun siskon, Riston ja Ellenin kanssa autoilla.
Miellä oli kaikenkaikkiaan todella rauhallinen ja mukava vuodenvaihde!
Taidettakin tehtiin siskon kanssa! |
2015
Vuosi alkoi söpösti pusulla. Elli nukkui autossa ja me ammuimme raketteja.
Ensimmäinen viikko hurahti hurjan nopeasti. Mä selailin nettikauppoja ja kyttäsin alennuksia, Ellen leikki uusilla leluillaan ja Risto olla möllötti meidän kanssa.
Kotona on parhaillaan tyylinmuutos meneillään (uusi vuosi, uudet kujeet). Beige, valkoinen ja pinkki vaihtuvat mustaan, valkoiseen ja pinkkiin sekä maalaisromanttinen sisustustyyli pelkistetynpään.
Uusi lipasto ja käytettynä ostettu paperivalaisin. |
Tori.fi:n löydös, joka on hyvä säiliytyspaikka Ellenin vaatteille. |
Myös mun tyyli on vaihtunut. Hiukset kasvoi muutamalla kymmenellä sentillä ja kotiäitilook on vaihtunut...
...tällaiseksi! |
Ellenistä vielä sen verran, että neiti nousi maanantaina ensimmäistä kertaa seisomaan tukea vasten! Neuvolaa meillä ei tässä kuussa ollutkaan, mutta ensi kuussa sitten päästään taas katsomaan, kuinka ollaankaan taas kasvettu :)
Turvaistuimeen me ollaan myös siirrytty vallan. Ostimme uutena Sparcon turvaistuimen, jossa on paljon säätövaraa ja mikä parhainta, se mätsää meidän auton turvavöihin, jotka nekin ovat Sparcon ;)
Tässä nyt taas hetkeksi teille kuulumisia, yritän palailla ensi viikolla. Ajattelin myös tänne blogiin perustaa blogikirppiksen, johon tulee myyntiin pitkälti Ellenin vaatteita ja tavaroita, mutta myös mun vanhoja äitiysvaatteita, ehkä normivaatteitakin.