perjantai 27. joulukuuta 2013

rv 15+5

Jaanhans. Nyt on sitten joulut lusittu ja masut täynnä hyvää ruokaa. Pakettejakin on saatu availla ja antaa puolin ja toisin. 
Vietin jouluaaton porukoilla ja poikaystävä omilla porukoilla, mutta yö oltiin meidän porukoilla.
Meille saapui mummut ja papat ja joulupukkikin pääsi piipahtamaan! 
Käytiin kolmen aikaan joulusaunassa, keitettiin vielä perunat ja odoteltiin mummut ja papat syömään. Ruoka oli yhtä hyvää kuin joka joulu aiemminkin. Kylmäsavuporoa, ilmakuivattualihaa, kylmäsavu- ja graavilohta, mätiä, laatikoita, kinkkua ja vaikka mitä! Tämän joulun uusi herkku oli suolakurkut, johon päälle laitettiin hunajaa ja smetanaa. Enpä olisi tuosta yhdistelmästä uskonut mitään hyvää tulevan, mutta niin hyvää se vaan oli!
Joulupukki pääsi tulemaan puoli seitsemän aikaan ja toi mukanansa aika kasan paketteja.
Mä sain infrapunasuoristusraudan, harjan, hiusklipsuja, äitiysvaatteita, yöpaidan, lahjakortteja, geonorwayn höntsyt ja pari muuta lahjaa. Kalevi-karhu (pikkusisko nimitti masuasukin) sai benettonin hupparin ja housut, potkupuvun, suloiset pienet työhanskat ja pienen muumikupin.
Yhteiseksi minä ja poikaystävä saimme lakanoita, Anna Wahlgrenin Lapsikirjan (joka on muuten aika hyvä!), sisustuskoristeita ja leffaliput.
Loppuilta menikin Kimbleä pelatessa ja syödessä hapankorppuja kera ilmakuivattujen lihojen ja kylmäsavuporon.

Tältä siis näytti meidän joulu...



Loppuun vielä Kalevi-karhun kuulumisia!
Neuvola olisi sitten ensi maanantaina eli 30.12. Masu on saanut jo vähän muotoa, josta tietty olen aivan innoissani! Pahoinvoinnit on onneksi helpottanut suurimmaksi osaksi, mutta väsymys on tullut tilalle. Nukkuisin vaikka 15 tuntia yössä, jos minun vain annettaisiin :D

Siinäpä teille nyt sitten ensimmäinen masukuva, joka on otettu muistaakseni viimeviikolla eli rv 14 :)

torstai 5. joulukuuta 2013

rv 12+5

Taas on kirjoittelu venähtänyt... Koko viikon olen maannut kotona ja yrittänyt selviytyä mahdollisimman vähällä oksentelulla. Ainoa pelastava asia on ollut jäiset pakastemaissit! Tai oikeastaan ihan mikä vaan suoraan pakkasesta. Yöt on nukuttu todella vaihtelevasti 2-5 tunnin pätkissä, osaksi oman huonon olon takia ja osaksi poikaystävän köhimisen takia. Onneksi poikaystävä tilasi nyt sitten sähkötupakan, jonka ansiosta hänen polttamisensa on jäänyt todella vähälle ja näin ollen mun ei tarvitse elää enää siinä kamalassa katkussa, mikä vaatteisiin tarttuu.

Maanantaina meillä oli siis np-ultra ja vauvalla kaikki ok. Down-riskiluku 1:4600, Down-ikäriski 1:1600 ja niskaturvotus 0.60, eli ei hätää! Oli taas mukava nähdä se pieni toukka sieltä mahasta ja ajattelinpa nyt tännekin laittaa pari ultrakuvaa:)


Seillä se murunen köllöttelee<3

Saatiin hieno 4D kuvakin:)

Käytiinpä sitten Veskassa ostamassa mulle legginsit ja tietenkin sieltä tarttui mukaan myös pikkuihmeelle pari vaatekappaletta. Oli melkoista selviytymistä lähteä sinne kauppaan metsästämään yksiä legginsejä sen huonon oksetusällötysolon kanssa. Onneksi selvittiin nopeasti kahdessakymmenessä minuutissa ulos sieltä. Yleisesti ottaen en legginseistä pidä, mutta tällä hetkellä ovat collegehousujen lisäksi ainoat, joita on mukava pitää. Legginsien kanssa, kun löysin vielä kaapista pitkän ja löysän neuleen, niin ei enää vaatteetkaan ahdistanut eikä kiristänyt! 
Tässä vielä pikkukaverin vaatteita:)


Supersuloinen pipo löytyi muistaakseni Lindexiltä.

Äitini oli löytänyt nämä pienet ihana pörrösukat samalla, kun kävi ostamassa pikkusiskolleni vaatteita. Ei voinut kuulemma vastustaa kiusausta ostaa näitä!

Tämä on mielestäni söpöin vaate mitä olen ikinä nähnyt. Tosin kesävauvalle se ei välttämättä ihan heti käyttöön tule, mutta siksi otimmekin vähän isompaa kokoa, että menee sitten syksyllä ja talvella. Mielestäni lahkeiden ja hihojen suun "piiloon taitto" on kiva ratkaisu, ettei talvella vaunuissa kököttäessä tule kylmä!

Myös tämän ihanan merihenkisen paidan äiti löysi.

Huomisesta sunnuntaihin olisi sitten tarkoitus ängetä itseni ratsastushousuihin ja jaksaa liikuttaa kahta pöhelöä. Onneksi ei molempia jokaisena päivänä. Huomenna ja sunnuntaina olisi siis tarkoitus kävellä rauhakseen saikkulaisella ja lauantaina normaali treeni vuokrahevoseni kanssa. Katsotaan miten käy! 

Masukuvia alkaa varmaan kerääntymään tänne tältä taikka ensi viikolta. Vielähän ei mitään kunnon vauvamahaa näy, mutta kyllä se alkaa pikkuhiljaa sieltä esiin tulla. Sitä odotan enemmän kuin innolla! :)