Emmaljungan first class turvakaukalo hommattu käytettynä. Sen verran siisti ja hyvin pidetty kaukalo oli, että eipä me enää siinä vaiheessa uutta haluttu ostaa yli puolet kalliimmalla... Värinä ei nyt ole vanilla leathrette tai white leathrette vaan ihan joku muu, jonka nimeä en edes muista! Samaan syssyyn ostimme myös kaksi telakkaa, toisen Riston autoon ja toisen autoon, jolla mä kuljen, kun tästä nyt lokakuussa 18 täytän. Myös adapteri tarttui mukaan, jonka ansiosta vaunujeni rungosta ja turvakaukalosta saa kätevät "matkarattaat".
Tässä vielä kuva koko hökötyksestä!
Tänään sitten on synnytysvalmennus ja perjantaina lääkärineuvola.
Vauvalle kuuluu hyvää ja mammalle myös. Migreenit ovat helpottuneet jonkin verran, mutta vieläkin tulee poissaoloja koulusta sen takia ainakin parina päivänä viikossa.
Eltsu on ollut nyt todella vilkas, varsinkin illalla, kun pitäisi nukkumaan mennä! Masun oikea puoli on pikkuiselle mieluinen hengailupaikka. On hauska kokeilla masua, kun oikea puoli on aivan kova ja vasen taas vähän "löllömpi". Potkuja on myös hassua seurata masun päältä :)
Eilen lupauduimme Riston kanssa avioliittoon eli sormukset on sormissa! Häitä nyt ei sitten ihan heti vuoden päästä pidetä, mutta tarkoituksena olisi kuitenkin naimisiin mennä valmistumiseni jälkeen, mutta ennen toista lasta! Eli pari vuotta tässä on nyt vielä häihin aikaa :)
Yritän nyt parhaani mukaan tällä kännykällä kirjoitella, mutta kuten ehkä tiedätte, on tietokone tähän hommaan hieman kivempi!
Onnittelut, Amanda! Ja kaikkea hyvää odotukseen jatkossakin!
VastaaPoistaKiitos kiitos :)
Poista